tiistai 14. kesäkuuta 2016

Tour de sock etappi 1

Olen jo muutamana vuonna seurannut sivusta kyseistä kisaa ja vihdoinkin sain ilmoitettua itsenikin mukaan. Tour de sock on siis sukkien neulonta kilpailu, jonka ideana on neuloa kuusi sukkaparia kesän aikana. Uusi ohje ilmestyy aina kymmenen päivän välein ja mitä nopeammin neulot, sitä enemmän pisteitä saat.
Ensimmäisen etapin ohje ilmestyi ensimmäinen kesäkuuta. Koska olin ensikertalainen, en ollut ihan selvillä siitä, miten ohjeet saadaan ja sen vuoksi minulta oli jäänyt huomaamatta, että minulle ei ole lähetetty salasanaa, jonka avulla saan ilmestyvät ohjeet. Näin ollen aloitin etapin muutamia tunteja muita myöhemmin. Aloitin neulomisen puolitosissani, jonka vuoksi laskin neuleen käsistäni moniksi tunneiksi muiden mukavien aktiviteettien tieltä. Jossain vaiheessa kuitenkin kilpailuvietti vei voiton ja neuloin sukat loppuun niin nopeasti kuin pystyin. Tällä suorituksella tulin sijalle 31. (Tourissa on mukana noin 1000 neulojaa, joten olen oikein ylpeä suorituksestani)
 Itse ohje oli aika peruskauraa. Nätit pitsineuleiset sukat olivat oikein mukava kisan aloitus. Neuloin näistä tarkoituksella hiukan liian pienet omiin jalkoihini, joten siskoni sai jalkoihinsa uudet sukat.
Ohje: Twist & Turns klik
Lanka: Austerman step
Puikot: zing 2,25mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti