keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

TDS etappi 3

Voin ylpeänä kertoa teille, että kolmannen etapin ylivoimaisesti nopein neuloja olen minä itse! Jee!
Ohje ilmestyi puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Vartin lueskelin ohjetta ja aloitin neulomisen. Tällaiselle iltauniselle tämä etappi oli järkyttävää sinnittelyä ja sisulla puurtamista, mutta minä tein sen! Sukkani valmistuivat kolme! tuntia ennen seuraavaa kisaajaa puoli viiden aikaan aamuyöstä.
Vaikka aluksi kirosin ohjeen mielessäni maan keskipisteeseen asti, aloin pikkuhiljaa lämmetä ohjeelle. Okei, en ohjeelle vaan sukan ulkonäölle. Mutta silti.
Näiden neulominen oli kauniisti sanottuna työlästä. Sukka koostuu vinoneliöistä, joista jokainen neulotaan aina erikseen ennen seuraavan aloittamista. Sukkaa käännellään ainakin sata kertaa oikein ja nurin, jotta haluttu muoto saavutetaan. Kantapää oli samaa tyyliä kuin edellisenkin etapin sukissa. Kiilalisäykset tehtiin sukan sivuissa ja pohjassa tehdyn käännöksen aikana lisätyt silmukat kavenneltiin pois.
Vaikka tein sukat minimikoolla, niistä tuli silti omiin jalkoihini liian isot. Toivottavasti joku huolii nämä sitten itselleen ;) Nyt muuten väsyttää. Ja paljon.
Ohje: Diamondback sock klik
Lanka: ...okei nyt naurattaa mutta Tigeristä ostettua sukkalankaa. Se oli meitsin ainut pätkävärjätty fingering paksuinen lanka.
Puikot: pyöröpuikot zing 2,25mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti