torstai 21. toukokuuta 2015

Ballerinasukat

Äitienpäivä lähestyi uhkaavaa vauhtia, enkä ollut keksinyt mitään, mitä voisin antaa äidilleni äitienpäivä lahjaksi. Joten päädyin helpoimpaan vaihtoehtoon; hän sai valita mallin, jolla tekisin hänelle sukat.
Avasin hänelle Facebookin Voihan villasukka! ryhmän ja sivua hetken alaspäin selailtuaan hän rakastui ballerinasukkiin. Joten saamansa piti!
Minä olen oikeasti maailman laiskin saumojen ompelija. Joten minulle oli ylivoimaisen vastenmielinen ajatus, että ala- ja yläosa olisi neulottava erikseen. Onneksi kuitenkin minulla leikkasi sen verran tuolla pääkopassa, että tajusin voivani tehdä valkoisen osan ensin "läpäksi" jalkapöydän päälle, jonka reunoista poimisin mustalla joka kerroksella silmukoita niin, että saumat neuloutuivat melkein itsestään kiinni. Ilman sitä typerää ompeluneulaa ;)
Ohje: Omasta päästä ja ideaa katsottu eri sivustoilta googlen avulla hakusanalla ballerinasukat.
Lanka: Novita 7-veljestä
Puikot: Neliskanttiset 3,5mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti