Oli kai sitten pakko tulla tämä asia tänne kirjoittamaan.. :D
Oon tässä pitkän aikaa ollu tekemättä käsitöitä, enkä oikeestaan edes kaivannu niiden tekemistä. Mutta kun aloin eilen tekemään käsitöitä, ensin kirjomaan yhteen sukkaan porokuviota, sitten neulomaan koirapehmolelua, mä ajattelin, että minkä ihmeen takia mä oon ollu tekemättä mitään käsilläni?
Mä en osaa kuvailla sitä tunnetta, kun mä saan lankaa ja puikot, tai kangasta ja saumurin mun näppeihini. Mä vaan alan tekemään, ja vaikka välillä teen väärin, mä silti rakastan sitä, mitä mä teen. Se on vaan niin rentouttavaa ja ihanaa. Ens vuoden keväällä mä voin sanoa, et oon harrastanu neulomista ja virkkaamista puolet elämästäni. Yheksän vuotta on pitkä aika. Ja siihen on mahtunu paljon iloa. Iloa valmistuneesta työstä, iloa mallien suunnittelusta, iloa toisten kehuista. Ja paljon ärsyyntymistä ja kiukkuamista. Ärsyyntymistä typeriin ohjeisiin, jotka on kirjotettu huonosti, ärsyyntymistä vääränvärisiin lankavalikoimiin, suuttumista siitä, ettei opi jotain asiaa, huutamista siitä, kuinka en enää koskaan tee käsitöitä, koska ne on niin tyhmiä!
Mutta tässä sitä ollaan. En tiedä mitään ihanampaa rentoutumistapaa kuin tämä ♥
Ps. keväällä voisin tehdä hienon postauksen vuosien varrella tekemistäni käsitöistä, siitä vois tulla aika... mielenkiintoinen ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti